HyvinYhdessä

HyvinYhdessä

Parisuhteessa, Työyhteisössä, Perheessä, Arjessa


Taustaa

Olemme työskennelleet koreografeina, tanssijoina ja kouluttajina yli 30 vuoden. Meillä on syvällinen kokemus, tietämys ja ymmärrys tanssista luovana kielenä. Olemme opettaneet laajasti valtakunnallisesti ja työskennelleet yli kymmenen vuoden ajan Teatterikorkeakoulun tanssin lehtoreina, tanssin- ja näyttelijätyönlaitoksilla. Olemme opettaneet monissa yliopistoissa Euroopassa ja Etelä-Amerikassa ja työskennelleet erilaisista taustoista ja kulttuureista tulevien ihmisten kanssa esimerkiksi Koillis-Brasilian Bom Jardin favelassa.

Positiiviset vaikutukset

Olemme saaneet kokea, nähdä ja todistaa tanssin positiivisia vaikutuksia työmme kautta ympäri maailmaa: positiivista ja parempaa kommunikaatiota, flow'n kokemusta, parempaa fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia, parempaa elämän ymmärrystä, läheisyyden ja yhteenkuuluvuuden syvenemistä, yhdessä tekemisen ja yhteistä onnistumisen iloa.

Kokemuksia

Olemme halunneet tarjota Improtango-tapahtumia kaikenlaisille ihmisille ja paikoissa, joihin on helppo tulla, kuten kirjastoissa. Eräs nainen osallistui yhtenä vuonna iäkkään äitinsä kanssa, seuraavana miehensä kanssa ja kolmantena aikuisen kehitysvammaisen tyttärensä kanssa. Hän sanoi oppineensa paljon Improtangon hienovaraisesta kommunikaatiosta. Oodin avajaissa teimme erään vanhemman naisen kanssa yksinkertaista kosketusharjoitusta. Harjoituksen jälkeen jaoimme kokemuksiamme. Hän kertoi, että hän oli kuvitellut kosketukseni äskettäin kuolleen miehensä kosketukseksi ja että se oli ollut hänelle liikuttava kokemus.

Eräs Kolumbiassa sijaitsevan Calin yliopiston Improcamera-työpajan osallistuja jätti meihin pysyvän muiston. Hän oli Farc-vasemmistosissejä vastaan taistellut entinen sotilas, joka oli vaikeassa elämäntilanteessa. Improcamera työpaja oli antanut hänelle konkreettisia keinoja ja foorumin kohdata nämä vaikeudet ja vähitellen alkaa käsittelemään niitä tanssin- ja kameran keinoin.

HyvinYhdessä

HyvinYhdessä tarjoaa tanssilähtöisiä kulttuurihyvinvointipalveluja tukemaan ja kehittämään kommunikaatiotaitoja parisuhteessa,perheessä, työyhteisöissä ja arjessa tanssin keinoin. Tarjoamme matalan kynnyksen työpajoja, jotka lisäävät vuorovaikutusta, osallistumista, leikkimielisyyttä ja luovuutta, luovat iloa, mielekkyyttä ja merkitystä, vahvistavat yksilön identiteettiä ja kyvykkyyttä, tukevat sosiaalisia suhteita ja tarjoavat rikkaita kokemuksia.

Peruselementit

Kommunikaatio, yhteistyö, kosketus, sosiaalisuus, lempeä fyysinen liike ja läsnäolo ovat HyvinYhdessä menetelmien peruselementtejä. Kosketus mm. vähentää stressiä ja edistää sairauksista toipumista. Sosiaalisuus ennaltaehkäisee syrjäytymistä. Kommunikaatio rakentaa luottamusta ja vuoropuhelua. Lempeä fyysinen liike nostattaa ja ylläpitää kuntoa.

Palvelut

Meillä on palveluja yksilöille, pariskunnille, ryhmille ja työyhteisöille (myös moniammatillisille).

Kokonaisvaltainen hyvinvointi

Haluamme olla mukana luomassa uusia kulttuureja työpaikoille, joissa sekä asiakkaiden että työntekijöiden hyvinvoinnin korostaminen taiteen ja taiteeseen liittyvien menetelmien avulla nähdään olennaisena osana kokonaisvaltaista hyvinvointia. Uskomme, että HyvinYhdessä menetelmät voivat olla osa tätä kulttuurista muutosta. Nämä menetelmät auttavat meitä olemaan henkisesti ja fyysisesti joustavia ja taipuvia kohtamaan elämän eri tilanteet.

Minna Tuovinen & Martin Heslop

Olemme koreografeja, tanssijoita ja opettajia. Olemme työskennelleet, luoneet ja eläneet yhdessä yli 30 vuoden ajan. Olemme tanssineet yhdessä tuhansia tunteja ja pitäneet tuhansia erilaisia työpajoja ja kursseja Suomessa ja ulkomailla ja jakaneet yhdessä tanssimisen iloa.